Tuomarit

ASKO JOKINEN

Ensimmäinen koira tuli minulle 1991. Agilityn aloitin 1992, menin kepona silloiselle toimihenkilö-kurssille, ilman mitään kokemusta agilitystä. Samaisena vuonna 1992 syyskesällä aloitin agilityn treenaamisen ja ensimmäinen kisa oli 1993 tammikuussa. Siitä asti on tullut kokoajan kisattu ja valmennettu muita. SM1-maksikoirissa 1995, Tuomari vuodesta 1997. Koirat on ollut shelams, beuces, shelams, ja nyt myös borcol. Perheessä Minna Koskinen ja Lotta Jokinen kisaa myös meidän koirilla joita nyt on 5xshelam ja 1xborcol.

Kisaan aktiivisesti samoin kouluttaudun aktiivisesti kokoajan agilityssä. Nyt tässä hetkessä ajattelee , painottaa ja arvostaa, kehittymisen kannalta, onnistumisia. Liian vaikeat radat, vaikeilla linjoilla, ei välttämättä anna onnistumisen tunnetta jatkamisen motivaatiolle. Ohjaustaitojen, pohjataitojen ja radanluku-taitojen sekä ohjaajien liikkumisen osaamiseen tulisi vaatimusta olla sopivasti, riippuen luokasta, olosuhteista ym. Toivottavasti saan tehtyä sopivan vaativat radat ja toivon onnistumisen tunteita mahdollisimman monille, tuloksesta riippumatta.

JOHANNA WÜTHRICH

Hei kaikki nykyiset ja tulevat kisaajat. Olen Johanna ja olen agilityintoilija.

Vuonna 1993 lajiin syttynyt innostus ei ole laantunut. Olen kisannut minien, medien ja maksien kanssa. Vuonna 2003 minulle tuli ensimmäinen mittelspitz, ja niitä on sen jälkeen ollut talo täynnä.

Opetan omia koiriani, kisaan, tuomaroin ja koulutan. Vuosien aikana olen etsinyt ja imenyt tietoa lajista ja sen opettamisesta sekä koiralle että ohjaajalle. Oppimaani ja kokemustani on mukavaa jakaa kouluttamalla. Valmentaessani laitan aina koiran etusijalle. Agilityssa ei ole mitään järkeä ilman koiran innostusta.

Tuomaroidessa parasta on nähdä ohjaajien ja koirien yhteinen innostus lajiin. On tärkeää saada uusia kisaajia mukaan lajiin ja 1-luokan radoista pyrinkin tekemään sellaisia, että he haluavat jatkaa kisaamista. Kakkosten radanlukutaitoa voi jo vähän haastaa. Jotta radat olisivat loogisia ja mahdollisimman turvallisia suorittaa, mietin paljon koiran linjoja ratoja suunnitellessa.

 


 

JARI HELIN

Olen koko ikäni ollut koirien kanssa tekemisissä. 2002 aloitin agility harrastuksen ja muut lajit jäivät. Nopeasti aloin kilpailemaan ja kouluttamaan. Tuomariksi valmistuin 2013 ja olen saanut kunnian arvostella kaiken tyyppisissä kilpailuissa Suomessa. Kentällä toivon näkeväni iloa ja erilaisia oivalluksia radalla.